RECENTLY ON INSTAGRAM
Täällä ollaan palattu landelta takaisin kaupunkiin, ja mökkielämästä on muistona enää oikeasta jalasta löytyvät 47 hyttysenpistoa. Laskin, että pistosjälkiä on pelkästään vasemman jalkaterän alueella kaksikymmentäyhdeksän (myönnän, että näin lomallaollessa on hieman tekemisen puutetta). Äitini piti meitä viikonoppuna oikein hyvänä, emmekä joutuneet mökillä ainakaan nälkää näkemään. Eilen iltapäivästä lähdimme M:n kanssa ajelemaan Etelä-Pohjanmaalle mummuni luona vierailua varten, ja ilta vierähtikin sitten hyvässä seurassa joutuisasti vanhoja valokuva-albumeja selaillen. Löysimme muun muassa vanhan ja kellastuneen valokuvan, jossa isoisäni no ...
Other
July 6, 2015
July 6, 2015
●
Other
READ MORE
THE WEDDING
Tässä hieman kuvamateriaalia ystäviemme Pariisin häistä, joita vietimme kesäkuun alkupuolella. Hääjuhla järjestettiin Pariisin keskusta-alueella sijaitsevalla saarella, jossa miljöö oli kyllä sanoinkuvaamattoman kaunis! M toimitti näissä buddhalais-luterilaisissa häissä bestmanin virkaa, ja jo päiväsaikaan pääsimme osallistumaan morsiamen vanhempien luona vain läheisimmille järjestettyyn perinteiseen teeseremoniaan. Seremonian yhteydessä sulhanen ja morsian polvistuivat suvun vanhempien pariskuntien eteen tarjotakseen heille pienen maistiaisen teetä. Teejuomaa tarjottuaan hääpari sai suvunjäseniltä vastalahjaksi koruja, joista ehkä upeimpana ...
Personal
July 5, 2015
July 5, 2015
●
Personal
READ MORE
PARIS PHOTO DIARY – PART 1
Pariisin matkan ensimmäisen päivän olimme pyhittäneet shoppailulle. Päivän päätteeksi mukaamme oli tarttunut vähän, mutta sitäkin mieluisampia ostoksia. Niin kuin monessa muussakin asiassa, myös shoppaillessa laatu korvaa mielestäni määrän. Pariisista ostin siis "vain" Chloén laukun ja pienen Diptyquen kynttilän. Massimo Duttilla ihastelin pitkään leveälahkeisia, ihanan boheemilla printillä varustettuja housuja, jotka oli vieläpä valmistettu aidosta silkistä. Lopulta päädyin jättämään housut kauppaan, eihän niille Suomen säissä olisi kuitenkaan kovasti käyttöä tullut. Rentouttavaa sunnuntaipäivää kaikille, nyt on aika irtautua tästä koneen ää ...
Travel
June 21, 2015
June 21, 2015
●
Travel
READ MORE
SUMMER LOVIN’
Olen vakuuttunut siitä, että vauhdikkaat lauantai-illat ja toisaalta hitaat sunnuntaiaamut ovat ihmisen parasta aikaa. Viime aikoina viikonloppuni ovat olleet täynnä toinen toistaan hauskempia kesäjuhlia, eikä eilinen ollut tässä suhteessa poikkeus. M on viettänyt viikonloppua rakkaan harrastuksensa jalkapallon parissa, ja minä puolestaan huristelin eilen bussilla veljeni ja tämän vaimon järkkäämiin kesäjuhliin maalle. Juhliin oli tullut paljon vieraita, niin veljeni sukulaisia kuin ystäviäkin, ja täydellisen aurinkoinen sää varmisti ihanan juhlafiiliksen.
I'm convinced that cheerful Saturday nights as well as slow Sunday mornings are the be ...
Other
June 14, 2015
June 14, 2015
●
Other
READ MORE
DINNER PARTY
Nyt jos on nälkä, suosittelen piipahtamaan jääkaapilla ja palaamaan postauksen ääreen sitten vasta, kun on vatsa pullollaan. Tässä muutamia kuvia äitini syntymäpäiviltä, joiden illallismenu oli ihan mielettömän herkullinen! Mieleiseni menu ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, onhan äitini maku ruoan suhteen varsin lähellä omaani. Alkupalana tarjoiltiin parsaa ja kampasimpukoita hollandaisekastikkeen kera. Kohdallani käy usein niin, että alkupala on kaikista ruokalajeista se mieleisin, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Pääruoaksi äiti oli tilannut tuorepinaatilla täytettyä kuhaa, joka tarjoiltiin herkullisen kasvistimbaalin kanssa. Myös jälkiru ...
Food
May 17, 2015
May 17, 2015
●
Food
READ MORE
POSTCARDS FROM KO LANTA – PART 2
Pastel pink sunset on Kantiang beach with kids playing on the pier
Gentle warmth of the evening sun
Here’s the last set of ”postcards” taken on our vacation in Thailand, even though I still have a few unpublished outfit pictures waiting to be released. To end our trip, we spent one and a half days in Krabi. The move from one hotel to another happened luckily really smoothly with Pimalai hotel’s boat and, after that, in the safe hands of their chauffeur. In Krabi we basically only saw the pier in Ao Nang, and I must say that after seeing the place, both of us started missing Ko Lanta, a lot. But of course, compared to the weather then in F ...
Travel
February 21, 2015
February 21, 2015
●
Travel
READ MORE
INSTAVANILLA
1. Wouldn’t wanna be anywhere else but chilling under these pretty palm trees. 2. Cooling of in the shade while waiting for our orders to arrive. 3. ”You can totally sit with me”. Spread kindness, people. 4. Another pink and beautiful sunset on Kantiang beach.
1. Mikäs näiden upeiden palmupuiden alla hengaillessa. 2. Hetkeksi piti paeta kuumuutta varjoon Coca-Colaa siemailemaan. 3. ”You can totally sit with me”. Ollaan kilttejä toisillemme ihmiset. 4. Yksi Kantiang biitsin lukuisista vaaleanpunaisista auringonlaskuista.
Other
February 11, 2015
February 11, 2015
●
Other
READ MORE
POSTCARDS FROM KO LANTA – PART 1
Waiting for our food while sipping some cold drinks to cool off
Here’s the first set of random snapshots taken during our trip. Our flight arrived in Phuket airport where we continued the trip by a car-ride we had booked beforehand. After crossing the sea with a, let’s say, vintage ferryboat we arrived safely at our destination, Ko Lanta island.
Tässä ensimmäinen kokoelma satunnaisia fiiliskuvia matkalta. Lentomme saapui Phuketin lentokentälle, josta matka taittui etukäteen varaamallamme kyydillä ja epäilyttävän vanhalla autolautalla päämääräämme Ko Lantan saarelle.
Ate this tasty meal twice during our trip
On Ko Lanta, we stayed the fi ...
Travel
February 1, 2015
February 1, 2015
●
Travel
READ MORE
THE BEGINNING OF YEAR 2015
1. Little something I got for myself as a souvenir in Paris. 2. All smiles after the Christmas festivities. 3. The ”Snowflakes” outfit featuring an embellished skirt and a classic trench coat. 4. Took this picture after picking up my usuals.
1. Ehkä Pariisin matkan söpöimmistä ostoksista. 2. Joululomalla hymy oli herkässä. 3. Blogissakin nähdyn ”Snowflakes”-postauksen asua, itse pidin kovasti tuosta koristeellisen hameen ja klassisen trenssin yhdistelmästä. 4. Ruusujen hakureissun saldoa.
Other
January 31, 2015
January 31, 2015
●
Other
READ MORE