CASA MONO
Näin perjantai-iltapäivän ratoksi ajattelin esitellä teille erään parhaimmista ravintolakokemuksistani pitkään aikaan. Ravintola sijaitsee kylläkin Helsingin sijaan Marbellassa, ja tässä taitaa siten valitettavasti vierähtää vuosi jos toinenkin ennen, kuin pääsen raflaan uudestaan. Kyseessähän on Marbella Townin alueella sijaitseva Casa Mono, joka ansaitsee erinomaiset arvosanat niin ruoan, miljöön kuin palvelunkin suhteen. Alkuruoaksi nauttimani tartar de atún rojo vei kyllä kielen mennessään, eikä M:kään ruoasta valitellut, päinvastoin. Casa Mono on hieman piilossa, eikä ravintolaan varmasti eksy, ellei sitä tiedä etsiä. Ravintola sijaitsee ...
Food
September 11, 2015
September 11, 2015
●
Food
READ MORE
FRESH FOOD CAFE
Marbellassa ensimmäisen päivän ruokailumme olivat sanalla sanoen floppeja. Jotenkaan emme kerta kaikkiaan onnistuneet löytämään Puerto Banuksen satama-alueelta laadukasta, tunnelmallista ravintolaa. Koluttuamme kortteleita puolisen tuntia nälkä ajoi meidät ruokapaikkaan, joka sitten myöhemmin osoittautui kovaksi pettymykseksi. Nälkäisenä ei vain tule tehtyä hyviä päätöksiä. Tilasin ravintolassa luottavaisena hummeripastan, josta ensimmäisen suullisen lusikoiduttuani muistin taas vanhan opetuksen; tilaa mereneläviä vain näihin erikoistuneessa ravintolassa tai ravintolassa, jossa voit olla varma kalan ja äyriäisten liikkuvan. Hinnakkaassa pasta ...
Food
August 10, 2015
August 10, 2015
●
Food
READ MORE
BOUTEILLE D’OR
Jatketaan blogipäivityksiä vielä hetki Pariisin matkavinkkien parissa, tällä kertaa olisikin luvassa ravintolasuositusta. Eräs pariisilainen ystävämme vinkkasi meitä varaamaan pöytää Bouteille d'Or -ravintolasta, joka sijaitsee Notre Damen katedraalia vastapäätä Seinen eteläpuolella, tai vasemmalla rannalla niin kuin paikallisilla on tapana sanoa. Lähin metroasema taisi olla Saint-Michel Notre Damen pysäkki. Söimme ravintolassa herkullisen kolmen ruokalajin illallisen, jonka jälkeen palasimme navat paukkuen hotellillemme. Erityisesti alkuruoaksi valitsemani savulohi-avokadohässäkkä vei kyllä kielen mennessään, menulta annos taisi löytyä nimel ...
Food
July 7, 2015
July 7, 2015
●
Food
READ MORE
THE WEDDING
Tässä hieman kuvamateriaalia ystäviemme Pariisin häistä, joita vietimme kesäkuun alkupuolella. Hääjuhla järjestettiin Pariisin keskusta-alueella sijaitsevalla saarella, jossa miljöö oli kyllä sanoinkuvaamattoman kaunis! M toimitti näissä buddhalais-luterilaisissa häissä bestmanin virkaa, ja jo päiväsaikaan pääsimme osallistumaan morsiamen vanhempien luona vain läheisimmille järjestettyyn perinteiseen teeseremoniaan. Seremonian yhteydessä sulhanen ja morsian polvistuivat suvun vanhempien pariskuntien eteen tarjotakseen heille pienen maistiaisen teetä. Teejuomaa tarjottuaan hääpari sai suvunjäseniltä vastalahjaksi koruja, joista ehkä upeimpana ...
Personal
July 5, 2015
July 5, 2015
●
Personal
READ MORE
CARETTE SALON DE THÉ
Asukuvaussession päätteeksi lähdimme vaeltelemaan Eiffel-tornin juurelta päämäärättömästi kivannäköistä kahvilaa tai ravintolaa etsien. Mitä vain, missä pääsisimme hetkeksi varjoon viilentymään ja hengähtämään. Place du Trocadéron laidalla bongasimme kauniin Caretten kahvilan, josta kuului mukavasti ranskalainen puheensorina, ja kahvilan sijaintikin huomioiden turisteja vaikutti olevan yllättävän vähän. M:n voitti siinä helteessä puolelleen kylmä mango-appelsiinimehu, kun taas minä fiilistelin söpöjä lautasia ja crêpejä, joihin tuli kerrankin riittävästi kermavahtoa. Kannattaa huomioida, että Caretten teesalonki löytyy Place du Trocadéron lis ...
Food
June 27, 2015
June 27, 2015
●
Food
READ MORE
SUMMER LOVIN’
Olen vakuuttunut siitä, että vauhdikkaat lauantai-illat ja toisaalta hitaat sunnuntaiaamut ovat ihmisen parasta aikaa. Viime aikoina viikonloppuni ovat olleet täynnä toinen toistaan hauskempia kesäjuhlia, eikä eilinen ollut tässä suhteessa poikkeus. M on viettänyt viikonloppua rakkaan harrastuksensa jalkapallon parissa, ja minä puolestaan huristelin eilen bussilla veljeni ja tämän vaimon järkkäämiin kesäjuhliin maalle. Juhliin oli tullut paljon vieraita, niin veljeni sukulaisia kuin ystäviäkin, ja täydellisen aurinkoinen sää varmisti ihanan juhlafiiliksen.
I'm convinced that cheerful Saturday nights as well as slow Sunday mornings are the be ...
Other
June 14, 2015
June 14, 2015
●
Other
READ MORE
DINNER PARTY
Nyt jos on nälkä, suosittelen piipahtamaan jääkaapilla ja palaamaan postauksen ääreen sitten vasta, kun on vatsa pullollaan. Tässä muutamia kuvia äitini syntymäpäiviltä, joiden illallismenu oli ihan mielettömän herkullinen! Mieleiseni menu ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, onhan äitini maku ruoan suhteen varsin lähellä omaani. Alkupalana tarjoiltiin parsaa ja kampasimpukoita hollandaisekastikkeen kera. Kohdallani käy usein niin, että alkupala on kaikista ruokalajeista se mieleisin, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Pääruoaksi äiti oli tilannut tuorepinaatilla täytettyä kuhaa, joka tarjoiltiin herkullisen kasvistimbaalin kanssa. Myös jälkiru ...
Food
May 17, 2015
May 17, 2015
●
Food
READ MORE
MY FAVORITE BREKKIE
Olen vankasti sitä mieltä, että aamupala on päivän tärkein ateria ja ajattelinkin nyt esitellä teille yhden aamuisin nauttimistani vakkariherkuista. Aamuisin nautin siis usein luonnonjogurttiannoksen, johon lisään mysliä ja granaattiomenan siemeniä. Annoksen viimeistelee pieni määrä juoksevaa hunajaa ja pinnalle ripoteltavat kookoshiutaleet. Valmis jogurttisekoitus on mielestäni taivaallisen hyvää! Koska työpäivinä pääsen lounastamaan vasta puolenpäivän tienoilla, ei tämä kuitenkaan yksistään ole ihan riittävä pitämään nälkää poissa koko aamupäivän. Jogurtin lisäksi nautin kupillisen vihreää teetä ja ruisleivän, päivittäistä d-vitamiiniannost ...
Food
April 19, 2015
April 19, 2015
●
Food
READ MORE
PIZZA TIME
Olette kenties jo huomanneet Helsingin Ullanlinnaan avautuneen uuden ja upean pizzerian. Itse olen kävellyt sopivan särmikkäästi sisustetun ravintolan ohi kerran jos toisenkin, kuitenkin vasta muutama päivä sitten pääsin maistelemaan heidän keittiönsä antimia. Pizzat olivat suussasulavia, ja raflan luomufilosofia vain piste i:n päälle. Ja kuinka söpöjä ovat crème brûlée -jälkkäreiden päälle somitellut miniorvokit? Peukku Alfon'sin pizzerialle.
I don't know whether you have already noticed a recently opened pizzeria in Ullanlinna area in the Southern Helsinki. I had walked by the restaurant quite a few times, but it was only a few days back I ...
Personal
April 16, 2015
April 16, 2015
●
Personal
READ MORE