LA – THE CITY I LOVE
Toivottavasti nämä kuvat inspiroivat teitä odottamaan jäätelökelejä, jos vain mahdollista, entistäkin hartaammin. Itse en ainakaan malta odottaa, että pääsen kaivarinrantaan haukkaamaan ensimmäisen suupalan Helsingin jäätelötehtaan lakritsijäätelöstä (tämä kuulostaa muuten niin maksetulta mainokselta, vaikka voin vakuuttaa, ettei se sitä ole). Juuri kun luulen julkaisseeni viimeiset kuvat Losista, niitä vain putkahtelee lisää jostain tietokoneeni uumenista. Kaikki tämän bloggaajan ylimääräinen energia on tässä alkukevään aikana kulunut uusiin töihin totuttelun parissa, joten matkakuvilla mennään vielä, vaikka tiedoston hyvin, että osa teistä ...
Other
March 13, 2016
March 13, 2016
●
Other
READ MORE
GJELINA RESTAURANT ON VENICE BEACH
Tässä tulisi jälleen yksi Losin ravintolavinkki teille jakoon. Kyseessä on Venice Beachin Abbot Kinney boulevardilla sijaitseva Gjelina, jonka sisustus hurmasi industrial-hengellään ja pizzat herkullisuudellaan. Paikka oli aika haastava löytää, ravinolan isojen ikkunoiden eteen oli vedetty vaaleat verhot, eikä ravintolan ulkopuolella ollut myöskään nimikylttiä lainkaan. Mutta niinhän ne parhaat mestat yleensä ovat, vaikeita löytää nimittäin. Abbot Kinney boulevardilla oli Gjelinan lisäksi muitakin näkemisen arvoisia ja kokemisen arvoisia paikkoja, kuten lukemattomia kahviloita ja pikkuputiikkeja, suosittelenkin Venicen rannan sijaan suuntaama ...
Food
December 25, 2015
December 25, 2015
●
Food
READ MORE