Tag: Ray-ban

GREEK TUNIC
Oletteko jo käyneet testaamassa Koffarin pohjoispäässä sijaitsevan, Southpark-nimisen puistoravintolan? Punavuoren uusi, urbaani ravintola sai nimittäin sunnuntaina toimia viisihenkisen tyttöporukkamme brunssipaikkana. Eräs seurueemme naisista oli saapunut Kemistä asti, ja osaltaan siksi halusinkin keskittyä kuvien ottamisen sijasta kuulumisten vaihtamiseen. Taisi järkkärin kotiinjättämisessä olla myös vähän laiskuuttakin mukana, myönnetään. Ajattelin kuitenkin kertoa teille näin verbaalisesti vähän fiiliksiä, joita Southparkin brunssikokemuksesta jäi. Have you already tried out Southpark restaurant located in the Northern end of "Koffari" p ...
READ MORE
WHITE AND FLARED
Tässä asukuvia taas pitkästä aikaa! Olen kerrassaan rakastunut tuohon Zaran vetoketjutoppiin, jolle kuvat eivät kuitenkaan aivan tee oikeutta mielestäni. Olimme torstai-iltana ystävieni kanssa testaamassa Sandon perustajan Kasarmitorille avaamaa The Cock -ravintolaa, jonka miljöö oli kyllä vailla vertaansa, tykkäsin siis aivan erityisesti ravintolan sisustuksesta. Ruokakin oli hyvää, jälkkäriksi ottamamme kakkubuffet suorastaan taivaallinen, mutta palvelu oli kyllä auttamattoman hidasta. Ehkäpä kyseessä oli pientä alkukankeutta vielä, mene ja tiedä. Ihanaa maanantaipäivää kaikille! After quite a long time since, here's a few outfit photos fo ...
READ MORE
POP OF RED
Niin se viikonloppu hurahti taas ohi, ja on aika uuden viikon! Tänään on ollut ihan poikkeuksellisen kiva maanantai, sillä vietän ansaittua arkivapaata ylitöistä kertyneiden tuntien korvaamiseksi. Maanantaihin erottamattomana kuuluvaa pientä alakuloa kompensoi myös se, että sain tänään M:n kotiin jalkapalloreissulta Saksasta. Tuliaiseksi M oli huomaavaisena ostanut suosikkiripsiväriäni, ja tax free -pussukassa kotona minua odottelikin Lancômen Hypnôse -maskara. Toivottavasti teidänkin viikko on alkanut mukavissa merkeissä! Once again, the weekend has passed, and it's time kick off a new week! This Monday has been exceptionally pleasant as I ...
READ MORE
OFF SHOULDERS
Heippa, täällä on kotiuduttu jälleen yhdeltä opettavaiselta koulutusmatkalta Turusta! Olen viime aikoina sattunut näkemään useamman helsinkiläisen neitokaisen olalla kangaskassin, johon on painatettu ”Varför Paris, vi har ju Åbo” -lausahdus. Itse kuutisen vuotta Turussa opiskelleena voisin melkeinpä allekirjoittaa väitteen, vaikka Turun vertaaminen Pariisiin onkin ehkä aika kaukaa haettua . Turussa sijaitsee suosikkiravintolani, esimerkkinä vaikkapa Pinella,  ja kaupungin katuja reunustaa toinen toistaan suloisemmat sisustus- ja vaateputiikit. Tänään, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, sisälleni hiipi pieni ikävä takaisin opiskeluvuosiin. He ...
READ MORE
BEACHLIFE
Lämpenevien ja aurinkoisten säiden kunniaksi palataan vielä lyhyeksi hetkeksi Ko Lantalle. Tässä yksi Thaimaan biitsiasuistani, joista kenties ilmenee rakkauteni bikinien korkeavyötäröisiin alaosiin, ne ovat jotenkin niin ihanan naisellisia! Lähdetään tästä kohta, asukuvailujen kautta tietenkin, italialaisen ruuan ääreen. Lauantai-illat ystävien ja herkullisen ruuan parissa ovat kyllä ylivoimaisesti parhaita! To celebrate warmer and sunnier weathers, I decided to take you down the memory lane to our vacation on Ko Lanta, for a short moment at least. Here's one of my beach looks, gotta say I'm absolutely in love with high-waisted bikini botto ...
READ MORE
RUFFLE DRESS
Dress - ASOS Heels - Zara Shades - Ray-Ban Bag - Louis Vuitton Watch - Michael Kors Lipstick - Matte Diva by M.A.C. Cosmetics Here’s the actual post of the outfit in which I had the loveliest dinner with M on our last night on Ko Lanta island. In this same ruffle dress I celebrated my friend getting married to her Swiss boyfriend right before our trip. For the wedding I accessorized the dress a bit differently, though, with another bag and flat, yet festive shoes. I didn’t want to wear high heels for the celebration as heels tend to cause some annoyance when dancing through the night. Wishing you a great Saturday evening! Tässä siis va ...
READ MORE
SNOWFLAKES
I'm so excited to finally get the time to write for you guys, it has been too many days since! In the last two weeks, we have had several feast days here in Finland as probably in many other countries, too. In my opinion, both Christmas and New Year's Eve are events when one should make some effort when it comes to dressing up for the day. Onpa kiva kirjoitella tänne blogin puolelle taas pitkästä aikaa! Edellisestä postauksesta on tainnut kulua jo viikko. Hups. Toinen toistaan juhlavampia pyhäpäiviä on viimeiseen kahteen viikkoon kuulunut useampia. Mielestäni niin jouluna, uudenvuodenaattona kuin loppiaisenakin kuuluu pukeutumiseen panostaa ...
READ MORE
INTRODUCING THE FUR VEST
I think I'm breaking some records with these quick posts of mine. Hopefully, we'll be able to photograph you a more extensive outfit post of this faux fur vest in the near future. And lastly, here's the product details... Shades - Ray-Ban. Earrings - Dannijo. Chasmere sweater - Zara. Watch - Daniel Wellington. Fur vest - Zara. Nyt olisi luvassa ennätyspikaista asupostausta teille.  Lähitulevaisuudessa varmasti saadaan karvaliivistä vielä kattavampaa asupostausta tänne AV:aan. Asun tuotetiedot tulevat tässä... Aurinkolasit - Ray-Ban. Korvakorut - Dannijo. Kashmir-villapaita - Zara. Kello - Daniel Wellington. Karvaliivi - Zara.
READ MORE
GETTING INTO THE FALL SPIRIT
Here's another autumnal outfit post, that I already winked you about yesterday. Well, at least you'll see some details of the look. As I am writing this article, it's just seven thirty in the morning, don't think I have woken up properly yet. Pretty soon it's time to hop on a bus and drive to work. Have a lovely week everyone! Tässä teille syksyinen asupostaus, josta jo eilen vinkkasinkin. Näistä kuvista taitaa kylläkin nähdä vain asun yksityiskohtia. Kello on tätä kirjoittaessani puoli kahdeksan aamulla, eikä ole ihme, etten ole vielä kunnolla herännyt. Ihan kohta on aika hypätä bussiin ja ajella sillä töihin. Ihanaa viikonalkua kaikille! ...
READ MORE
123